30.4.2018

#muistiksentiimi

Jes!

Taas on toimintaa, kun uusi ryhmä aloitti toimintansa Muistokadulla. Muistiksen tiimi aloitti toimintansa 14.04.2018. Ryhmä kokoontuu joka tiistai ja joka toinen lauantai. 

Ryhmä järjestää  kaikenlaista ohjattua tekemistä. Ryhmässä voi toki puhua ongelmistaan/murheistaan, sillä ryhmän muut jäsenet ovat vaitiolovelvollisia jos joku haluaa tai avautuu puhumaan ongelmistaan/murheistaan. Mikään pakko ei tietenkään ole avautua mikäli ei halua tai kokee asian jotenkin arkaluontoiseksi. 

Lisäksi ryhmä järjestää pieniä retkiä. Tulemme esimerkiksi tekemään retken Reposaareen. Siis joka kerta aivan eri ohjelma joten aika ei tule pitkäksi/tylsäksi.  Ohjatusta tekemisestä voidaan vielä mainita esim. Ulkopelien pelaaminen ja jos ilma ei ole suotuisa pihapeleille pelataan sisällä esim lautapelejä. Ja tietenkin kahvittelu  mukavan rupattelun kera. 

Itse koen ryhmän itselleni todella tärkeäksi, koska kaipaan elämääni hetkittäin jotakin ohjattua tekemistä jotta saisin aikani kulumaan ja joihinkin päiviin jotakin uutta sisältöä. Ja tietenkin aikaa hyvien ystävien seurassa. 
                                                                                      

                                                                                         Porissa 28.04.2018 
                                                                                          Tero Kotiniemi 



20.4.2018

Olen alkoholisti - voimavarana musiikki ja tarina tatuointien takana

Muistiksen  tiimissä pohdimme voimavaroja. Musiikki on yksi niistä. Monelle erittäin tärkeä. Musiikin kuuntelu voi rentouttaa, musiikkia voi tuottaa itse ja joskus oma voimabiisi voi tuoda voimaa. Onko sinulla voimabiisi?


"Taistelevat sudet sisällämme etsii voimiaan,
toinen hyvää tahtoo, toinen vihaa elämää.
Ei sutta pakoon juosta voi, se täytyy nujertaa,
kun uskoo, toivoo, rakastaa, ei paha voimaa saa".

Kumpaa sutta ruokkii, se oma päätös on,
vihan voima kostoon vie, se tie on loputon.
Paha susi rakkauden, toivon, kaiken tuhoaa,
se pelon muuttaa vihaksi, vie kohti kuolemaa.

Se susi voittaa taistelun, joka voiman saa,
se jota ruokkii mielemme, se on voimissaan.
Se ennen syntymää jo sieluun piirrettynä on,
Usko, Toivo, Rakkaus, on voima loputon.

"Taistelevat sudet sisällämme etsii voimiaan,
toinen hyvää tahtoo, toinen vihaa elämää.
Ei sutta pakoon juosta voi, se täytyy nujertaa,
kun uskoo, toivoo, rakastaa, ei paha voimaa saa".

"Taistelevat sudet sisällämme etsii voimiaan,
toinen hyvää tahtoo, toinen vihaa elämää.
Ei sutta pakoon juosta voi, se täytyy nujertaa,
kun uskoo, toivoo, rakastaa, ei paha voimaa saa".

Arto Juhani & Marc Over




Olen alkoholisti, joten koko elämäni on yhtä taistelua. On pakko elää tunti kerrallaan päivä kerrallaan viikko kerrallaan tekemättä mitään suurempia suunnitelmia. Koskaan kun ei tiedä milloin ratkeaa. Sisälläni tappelee kaksi sutta. Toinen haluaa antaa periksi ja toinen taistelee vastaan. Joskus käy niin että susi joka haluaa antaa periksi voittaa. Silloin se on menoa. Silloin ei auta mikään muu kuin aloittaa taas alusta. Joskus tuntuu että en jaksa enää, mutta luonne ei anna periksi. Onneksi minulla on muutamia hyviä ystäviä joilta saan apua ja joihin voin turvautua tarvittaessa.

Myös ryhmä jossa käyn on minulle tärkeä, sillä jos minulla on murheita/ongelmia on minun helppo avautua ryhmässä ymmärtäville ihmisille.

Kappale taistelevat sudet kuvaa hyvin sitä taistelua jota käyn sisälläni koko loppuelämäni. Myös oikean puoleiseen käsivarteen tatuoitu suden pää sekä samalle puolelle kaulaan tatuoitu suden tassu symbolisoivat myöskin sisällä käytävää taistelua. Sekä myöskin luonnetta, että periksi ei anneta.
Porissa 19.04.2018

Tero


Elämän harmonia Synnyt ja iloitset ympärilläsi olevista risukoista. Kasvat ja seikkailet jo kinttupoluillla.  Olet nuori ja nauti...