23.10.2017

Asunnottomien yö 17.10

Asunnottomuus on suuri ongelma kaikkialla, niin myöskin Porissa. 17.10.2017 vietettiin asunnottomien yötä. Tämä tapahtuma oli Porissa 16. kerta.
”Porissa asunnottomana oli ARA:n tilaston mukaan vuonna 2016 68 henkilöä, joista pitkäaikaisasunnottomia oli 38 henkeä ja nuoria alle 25-vuotiaita viisi.  Läpi vuoden ihmiset saavat asuntoja, samoin kuin saavat niistä häätöjä. Porissa Sininauhan ensisuojassa yöpyi viime vuonna 88 eri henkilöä, joista suurin osa yöpyi suojassa asunnottomuuden vuoksi. Yöpymiskertoja oli yhteensä 1374.” (www.radiopori.fi, 23.10.2017).


Pori täyttyi monenlaisista tapahtumista. Porin Sininauhakin oli päivällä tarjoamassa puuroa ja juttelemassa ihmisten kanssa kävelykadulla.

Päivällä julkaistiin Porin Sininauhan ja Satakunnan Elävän
Kuvan Keskuksen Teoksen kirjaversio ja kirjoitettiin ylös ajatuksia.




Iltatapahtumassa Mikonkadulla taas sai ensi-iltansa Satakunnan Elävän kuvan keskus RY/sininauhan tekemä fiktiivinen mutta tosielämään perustuva elokuva. Elokuva kertoi yksinäisen miehen elämästä ja siitä miten alkoholi tuli mukaan elämän kuvioihin.



Hyvä elämä? - Videon ensi-ilta Mikonkadulla




Illalla minä, pari Tartu hetkeen -hankkeen ihmistä, Salosen Petteri ja hanketyöntekijä Saija vierailimme porin seudun työttömien iltatapahtumassa. Tilaisuudessa käsiteltiin asunnottomuutta ja sen tuomia ongelmia.  Tiina Kulha puhui diakoniatyöstä. Nina Aksentjeff puhui Varikosta, joka sijaitsee vanhan hautausmaan takana Sininauhan vieressä. Ja siitä kuinka sinne haetaan asumaan, mikäli on asunnoton.

Tilaisuudessa tarjolla oli grillattua makkaraa, hernekeittoa, leipää ja hyvää musiikkia. Lisäksi jaettiin tavaroita ja vaatteita, joita ihmiset olivat lahjoittaneet. Ja runsaastihan niitä lahjoituksia olikin.  Porukkaa paikalla oli ihan kohtalaisesti.

Illan ohjelma oli:

 - Juontajana toimi Raisa Ranta

- Klo 18:oo ulkotulien sytytys.

 -Klo 18:20 musiikkia Make Tommila ja Mika Peltonen.

 -Klo 19:00 Porin Sininauhan ja Satakunnan elävän kuvan keskuksen hyvä elämä? – videon ensi-ilta.

 Näiden lisäksi oli muita puheita, jotka käsittelivät asunnottomuutta ja sen tuomia ongelmia. Puhujina oli Riitta Ahonen Elämän Eliksiiristä, Toni Vuorinen Porin Sininauhasta, Arvo Lamminen ja Heikki Kemppainen. Myös Johnny-Kai Forssel luki novellinsa kirjasta Syrjäytyneet Syrjäytetyt. Ohjelman lisäksi paikalla oli myös varikon valokuvanäyttely ja kirpputori.


Asiat kokosi ja kirjoitti Tero



Raisa Ranta sytytti ulkotulet

Samu Saari Eetunaukiolla

 


Lehtileikkeitä aiheesta











Ei kommentteja:

Elämän harmonia Synnyt ja iloitset ympärilläsi olevista risukoista. Kasvat ja seikkailet jo kinttupoluillla.  Olet nuori ja nauti...